Miksi uusi teknologia nähdään B2B-yrityksissä vain liidimarkkinoinnin apuvälineenä? Ja myyntitoiminto ottaa näistä liideistä koppia jatkaen pääsääntöisesti samoin työkaluin ja menetelmin kuin vaikkapa 20 vuotta sitten (perinteiset CRM-työkalut, puhelin, etc.)? Eikö myynti- ja markkinointiprosessien integroituessa myös avustavan teknologian olisi palveltava koko kaupallista prosessia myyntimahdollisuuksien kotiuttamiseen asti? Uusia, kustannustehokkaita työkaluja löytyy, viimeisimpänä vaikkapa Microsoft Dynamics 365, joka yhdistää CRM-toimintoja markkinoinnin toimintojen kanssa pilvipalveluna. Tai Salesforcen Einstein, joka auttaa tekoälyn ja prediktiivisen analyysin avulla ohjaamaan myyntiä tutulla määrä-suunta-laatu-akselilla.
Ehkäpä tämä vääristymä johtuu muodikkaasta tavasta kuvata koko kaupallista prosessia VAIN asiakkaan silmin, asiakkaan ostopolun vaiheista katsottuna. Tällöin päähuomio on eri vaiheiden mukaisissa viesteissä, sisällöissä ja kehotteissa, jota auttavat asiakasta tunnistautumaan ja tai tulemaan tunnistetuksi – ja näin välitetyksi esim. inbound-liideinä myynnille. Sekä prosessien että avustavan (markkinointi)teknologian näkökulmasta määrittelyt ja integraatiot yleensä päättyvät tähän. Parhaimmillaan on luotu jonkinlainen markkinointivalmiiden liidien hoito-ohjelma. Kuitenkin B2B-myynnin ja pitkien myyntisyklien näkökulmasta katsottuna apua kaivattaisiin myös myyntivalmiiden liidien, myyntimahdollisuuksien ja tarjousten osalta. Miksei markkinointia ja markkinoinnin teknologioita voisi hyödyntää myös tällöin?
Vai onko syy edelleen ”siiloissa”? Markkinointi määrittelee omat prosessinsa ja myynti omansa. Myynti on CRM-prosessinsa määrittänyt jo moneen kertaan. Tyypillisesti ne alkavat myyntimahdollisuudesta tai tarjouksesta…
Nyt on oikea hetki suorittaa CRM-uskonpuhdistus ja määritellä CRM-vaiheet ja niiden laukaisemat toimenpiteet koko kaupallisen prosessin matkalta. Tämä tarkoittaa toisaalta prosessin aloittamista jo aikaisemmin liidivaiheesta, toisaalta myynnin ja markkinoinnin toimenpiteiden todellista synkronointia. Lopullisena tavoitteena olkoon malli, jossa jo markkinointivalmiit liidit kyetään tunnistamaan CRM-järjestelmässä, rakentamaan näille hoitomalleja CRM-integroidun markkinointiautomaation avulla, siirtämään järjestelmässä myyntivalmiit liidit myynnille ja tukemaan markkinointiautomaation (esim. drip-viestien, ABM-markkinoinnin) avulla näiden myyntimahdollisuuksien ja tarjousten kotiuttamista.
CRM-uskonpuhdistus – Naulaa ainakin nämä 4 teesiä
Määrittele kaupallinen prosessi
No brainer, tietenkin. Mutta edelleen siilojen räjäyttäminen on monella kesken ja myynti- ja markkinointitoiminnot toimivat erillään omin mittarein. Ja integroinnin määritelmäksi ei riitä ”liidien toimittaminen myynnille”. Kaupallisessa prosessin määrittelyssä integroit myynti- ja markkinointiprosessit päällekkäin, ei vain peräkkäin. Tämän jälkeen seuraava steppi on tarkastella asiakkaan ostopolkua suhteessa omaan kaupalliseen prosessiisi.
Tuunaa työkalut
Monestikin se vaikea osuus prossien määrittämisen jälkeen. Aina et voi lähteä puhtaalta pöydältä vaikkapa 365 Marketingin, Hubspotin tai vastaavien pilvipalveluiden avulla, jotka tarjoavat valmiiksi integroituina CRM- ja markkinointiominaisuuksia. Tarkastele löytyykö valmiita plugIn-markkinointiautomaatio-laajennuksia, jotka voit integroida CRM-ohjelmistoosi. Tällaisia ovat esimerkiksi Dynamics CRM-laajennukset ClickDimension ja Core Motives. Muuten edessä voi olla isojakin integraatioita. Kalliita, mutta pakollisia.
Pelaa välipeliä – Bid marketing/Deal-Based Marketing
B2B-myynti tarkoittaa yleensä pitkiä myyntisyklejä ja laajoja ostokomiteoita. Kun haluat ottaa todellisia myynnin tehoja irti CRM/markkinointiautomaation-työkaluistasi, niin hyödynnä CRM-prosessisi vaiheita ja myyntimahdollisuuksien todennäköisyyksiä triggereinä markkinointiaktiviteeteissa. Myyjän kirjaama muutos tarjouksen vaiheessa tai todennäköisyydessä laukaisee käyntiin vaikkapa muutaman sähköpostiviestin DRIP-markkinointikampanjan , esim. case studyja tai testimonialeja hyödyntäen.
Varaudu: Some & CRM
Markkinoinnin aktiviteetteja voit jo nyt kohdistaa esim. tarjousvaiheen päättäjille vaikkapa LinkedInissä importtaamalla päättäjäkontaktit ja kohdentamalla heille kohdennettua, ostettua markkinointia. Markkinointia voit kohdentaa LinkedInissä myös re-marketing-ominaisuuksin: sivustollasi vierailleet altistuvat postauksillesi myös Linkedinin uutisfeedissä.
Lue lisää
Yhteenveto
Tämä artikkeli esittelee "CRM-uskonpuhdistuksen", joka haastaa B2B-yritykset hyödyntämään CRM-järjestelmiään pelkän liidien keräämisen sijaan kokonaisvaltaisina myynnin työkaluina. Tekstissä korostetaan, kuinka myynnin ja markkinoinnin teknologiat tulisi integroida koko kaupallisen prosessin ajaksi, liidin ensikontaktista kaupan päättämiseen. Artikkelissa esitellään neljä teesiä tämän tavoitteen saavuttamiseksi: kaupallisen prosessin yhtenäistäminen, työkalujen (kuten HubSpot tai Dynamics 365) virittäminen, kohdennettu "bid marketing" pitkissä myyntisykleissä ja sosiaalisen median, kuten LinkedInin, hyödyntäminen tarkassa markkinoinnissa.
Avainfaktat
-
B2B-myynnille on tyypillistä pitkät myyntisyklit ja laajat ostokomiteat.
B2B-myynti tarkoittaa yleensä pitkiä myyntisyklejä ja laajoja ostokomiteoita.
-
Myynti- ja markkinointitoiminnot toimivat usein erillään omilla mittareillaan, mikä estää tehokkaan yhteistyön.
myynti- ja markkinointitoiminnot toimivat erillään omin mittarein.
-
CRM-prosessin vaiheita voidaan käyttää laukaisemaan markkinointitoimenpiteitä, kuten DRIP-kampanjoita.
hyödynnä CRM-prosessisi vaiheita ja myyntimahdollisuuksien todennäköisyyksiä triggereinä markkinointiaktiviteeteissa.
-
LinkedIn mahdollistaa markkinoinnin kohdentamisen päättäjille ja sivustolla vierailleille henkilöille re-marketingin avulla.
Markkinoinnin aktiviteetteja voit jo nyt kohdistaa esim. tarjousvaiheen päättäjille vaikkapa LinkedInissä importtaamalla päättäjäkontaktit ja kohdentamalla heille kohdennettua, ostettua markkinointia. Markkinointia voit kohdentaa LinkedInissä myös re-marketing-ominaisuuksin: sivustollasi vierailleet altistuvat postauksillesi myös Linkedinin uutisfeedissä.
-
Valmiit pilvipalvelut kuten 365 Marketing ja HubSpot tarjoavat integroituja CRM- ja markkinointiominaisuuksia.
Aina et voi lähteä puhtaalta pöydältä vaikkapa 365 Marketingin, Hubspotin tai vastaavien pilvipalveluiden avulla, jotka tarjoavat valmiiksi integroituina CRM- ja markkinointiominaisuuksia.
Usein kysytyt kysymykset
Kuinka monta teesiä CRM-uskonpuhdistus sisältää?
CRM-uskonpuhdistus sisältää neljä keskeistä teesiä, jotka auttavat muuttamaan CRM:n liidikoneesta myyntikoneeksi.
Mitä myynti- ja markkinointiprosessien integrointi tarkoittaa?
Se tarkoittaa, että myynti- ja markkinointiprosessit toimivat päällekkäin ja yhtenäisesti koko asiakkaan ostopolun ajan, eikä ainoastaan peräkkäin niin, että markkinointi vain toimittaa liidejä myynnille.
Mitä työkaluja voi käyttää CRM:n ja markkinoinnin integrointiin?
Integroitumiseen voi käyttää valmiita pilvipalveluita, kuten 365 Marketing tai HubSpot, tai CRM-ohjelmistoon integroitavia markkinointiautomaation laajennuksia, kuten ClickDimension ja Core Motives Dynamics CRM:lle.
Mitä on Bid Marketing tai Deal-Based Marketing?
Se on markkinointia, joka hyödyntää CRM-prosessin vaiheita ja myyntimahdollisuuksien todennäköisyyksiä. Esimerkiksi myyjän tekemä muutos tarjouksen vaiheessa voi automaattisesti käynnistää sähköpostikampanjan, joka lähettää asiakkaalle case-esimerkkejä.
Miten LinkedIniä voi hyödyntää myynnin tukena?
LinkedInissä voi kohdistaa maksettua mainontaa suoraan tarjousvaiheessa olevien yritysten päättäjille tuomalla yhteystietoja CRM:stä. Lisäksi re-marketing-toiminnon avulla sivustolla vierailleille henkilöille voidaan näyttää sisältöä heidän LinkedIn-uutisvirrassaan.
Mainitut entiteetit
Pilvipalvelu, joka tarjoaa valmiiksi integroituja CRM- ja markkinointiominaisuuksia.
CRM-järjestelmä, johon on saatavilla markkinointiautomaation laajennuksia kuten ClickDimension ja Core Motives.
Pilvipalvelu, joka tarjoaa valmiiksi integroituja CRM- ja markkinointiominaisuuksia.
Dynamics CRM -järjestelmään integroitava markkinointiautomaation laajennus.
Dynamics CRM -järjestelmään integroitava markkinointiautomaation laajennus.
Sosiaalisen median alusta, jota voidaan käyttää kohdennettuun markkinointiin päättäjille ja sivustovierailijoille.