Tulospalvelu: Joulukuu 2021

Tulospalvelu 2021 12

Myynti tarvitsee markkinointia nyt enemmän kuin koskaan

Nopeasti tapahtunut yritysten digiloikka on nostanut odotuksia jokaiselle kohtaamiselle. Asiakkaat asioivat verkossa itsenäisesti ja odottavat erinomaista asiakaskokemusta. He ovat tottuneet käyttämään useita digitaalisia kanavia ja odottavat erilaisia mahdollisuuksia omien preferenssiensä mukaisesti. Siksi kohtaamispisteiden ja kanavien määrä on kasvussa teknologisten mahdollisuuksien myötä.

Asiakastapaamisten siirtyminen verkkoon on lisännyt tehokkuutta. Tapaamiset ovat edelleen ja tulevat olemaan monille se tärkein kohtaamispiste, mutta asiakkaiden odotukset tapaamisia kohtaan ovat kasvaneet. Tämä vaatii myynniltä parempaa valmistautumista ja kerätyn asiakastiedon hyödyntämistä.

Nyt on myynnin ja markkinoinnin aika loistaa. Yhdessä toimimalla käytössä olevat teknologiat ja data saadaan tuottamaan arvoa.  

Nyt jos koskaan myynti tarvitsee markkinointia! Oletko sinä valmis vuoteen 2022?

MicroMedia Tulospalvelu kertoo kuukausittain tuloksista, joita olemme tuottaneet asiakkaillemme.  Tällä kertaa esittelemme omia tuloksiamme vuodelta 2021.

Tehdään yhdessä töitä, että myös yrityksesi tulokset tulevat näkymään listalla.

Kerroimme aiemmin mm. minkälainen sisältömarkkinointi sopii asiantuntijavetoiseen palvelu- ja ratkaisuliiketoimintaan? Jos missasit edellisen uutiskirjeen, voit lukea se täältä!

Ota yhteyttä >>

Tapahtumat

MK Aamukahviseura: Asiakastarina myynnin ja markkinoinnin yhteistyöstä

Mitä tapahtuu kun myynti ja markkinointi pelaavat samaan maaliin?

Katso videotallenne, jossa Timo Häkkinen (MicroMedia) ja Mika Järvinen (Aava) esittelevät yhteistyötämme MK Aamukahviseurassa.

Katso tallenne tästä >>

Blogi

Hybridiaika

Kohtaamispisteet hybridiajassa

Yritykset ovat ottaneet viime vuosina merkittäviä digiloikkia liiketoimintojen siirtyessä verkkoon. Asiakkaat ovat kuluttajina tottuneet erinomaiseen asiakaskokemukseen, siksi onkin aika tarkastella asiakaskokemusta B2B-ostajan näkökulmasta. Vastaako se asiakkaasi odotuksia? Entä mistä lähteä liikkeelle?

Digitalisaatio kiihdyttää eri digitaalisten kanavien käyttöönottoa yrityksissä. Yritysten on tehtävä valintoja mihin kohtaamispisteisiin kannattaa investoida. Karkeasti ottaen perusasiakas on jo tottunut käyttämään kymmentä eri kanavaa yrityksen kanssa asiointiin ja varsinkin B2B-ostajat käyttävät viestinnässään jopa mieluiten digitaalisia kanavia.

Jatkuvasti kehittyvät teknologia tuo siis haasteita, mutta paljon mahdollisuuksia. Asiakkaiden odotuksiin pitää pystyä vastaamaan, mikäli haluaa luoda erinomaista asiakaskokemusta ja rakentaa kannattavaa kasvua.

Miksi myynti tarvitsee markkinointia nyt enemmän kuin koskaan? Lue vinkkimme alta.

Lue blogi >>

Podcast

Myynnin, markkinoinnin ja teknologioiden yhteistyö

MicroMedian markkinointijohtaja Joona Kapanen oli Tampereen korkeakouluyhteisön ROBINS-tutkimushankkeen podcastin vieraana. Aiheena oli myynnin, markkinoiden ja teknologioiden yhteistyö. Mukana keskustelemassa oli myös Vincit Oyj:n liiketoimintajohtaja Henna Niiranen.

Kuuntele Podcast >>

Palvelut

Markkinointia palveluna

Markkinointia palveluna (MaaS) on yrityksille, joilla ei ole aikaa tai osaamista ylläpitää yrityksen tarvitsemia markkinoinnin toimenpiteitä itse. Kun markkinoinnin halutaan tuottavan tulosta, se vaatii valtavan määrän erilaista osaamista ja kokemusta.

Kukaan yksittäinen henkilö ei hallitse suvereenisti digitaalisen markkinoinnin kokonaisuutta, sisällöntuotantoa, graafista suunnittelua, markkinoinnin strategiaa tai vaikkapa mediamainontaa. Tämän lisäksi ammattilaisen hyödyntäminen varmistaa korkean laatutason, ja kokemus tuottaa tuloksia.

Onnistunut markkinointi vaatii suunnitelmallisuutta ja jatkuvuutta, mutta ennen kaikkea saavutettujen tulosten seurantaa sekä niistä oppimista. Markkinoinnin päätöksiä on tehtävä datavetoisesti, jotta maksimoidaan markkinoinnin onnistuminen tavoitteiden mukaisesti – tuloksia niin että tuntuu.

Lue lisää >>

Seuraavassa uutiskirjeessä

Seuraavassa uutiskirjeessä kerromme tarkemmin ideaaliasiakkaiden ja ostajapersoonien määrittämisestä.

Haluatko keskustella asiantuntijamme kanssa B2B-markkinoinnista?

Sovi aika >>

Liity MicroMedia Tulospalvelu -uutiskirjeeseen tästä >>